Nimeni on Tomi Kokko ja opiskelen kultasepänalaa. Haluan oppia kultaseppien salaisuudet ja työllistyä alalle.
Minulla on artesaanitutkinto jo entuudestaan. Käsillä tekeminen ja esineiden luominen ei ole siis vierasta. Luovuuden vastapainoksi harrastan pyöräilyä ja lukemista.
Valmistuin kultasepänalan artesaaniksi Tyrvään- käsi ja taideteollisuusoppilaitoksesta 1.6.2017. Jatkan blogikirjoittelua opiskeluajalta, mutta väliin tulee reaaliaikaisempaakin tarinaa.
Minusta hieman blogissani:
https://goldsmithdiaries.com/fi/tomi-kokko/
ESITTÄYTYMISKETJU
Moderators:Cattleya, Muikku, Eowyn, inkku, Henna
- goldsmithdiariesCOM
- Posts:2
- Joined:Wed Aug 30, 2017 17:15
- Oikea käyttäjä:Olen
- Lasku:18
- Contact:
Re: ESITTÄYTYMISKETJU
Moro
Täällä touhuilee lähemmäs 40v mies Pohjoissuomesta. Viimeisen parin vuoden aikana ollut paljon ylimääräistä aikaa, joten innostuin kaikesta käsityöstä. Pääsääntöisesti olen tehnyt puukäsitöitä. Lähdin liikkeelle ihan leikkuulaudoista, voiveitsistä ynnä muusta helposta ja nyt sain valmiiksi ensimmäisen kirstun. Nyt seurannut tätä foorumia, kun meinaan tänä vuonna poiketa kaavasta ja antaa lahjaksi itsetehtyjä joululahjoja. Muutaman idean poimin jo http://joululahjat.net/ -sivulta ja täältä toivon saavani riittävästi tietotaitoa kaulakorun tekemiseen tuolle vaimokkeelle.
Kaikki uusi tosiaankin kiinnostaa ja olen tehnyt myös pari kuksaa ja liittynyt puukon teko kurssille. Nyt katsotaan josko korut alkaisivat taipumaan. Erityisesti hopean kanssa värkkääminen kiinnostaa. Odotan innolla mitä uutta opin tällä kertaa ja miten voin soveltaa tältä sivustolta saamiani vinkkejä myös puukäsitöissä tai perhonsidonnassa

-
- Posts:1
- Joined:Thu May 10, 2018 18:52
- Oikea käyttäjä:Olen
- Lasku:18
Re: ESITTÄYTYMISKETJU
Hei pitkästä aikaa. Oli aika vaikeita vuosia tässä välissä, mutta teen nyt paluun spektroliittihelmien, jalokivihelmien ja riipusten sekä sterling-hopean tarjontaan (ja sitten on ihan pakko saada ihania kristalleja ja kalsedonia plus muuta taivaallista tarjottavaksi koruntekijöille). Toiminimi aloittaa kohtapuoliin uudella nimellä (heti kun byrokratia sallii), mutta kuitenkin entuudestaan aika tutulla nimellä. Sovin juuri äsken spektrojen lähettämisestä hiontaan, ja jatkossa en haahuile enää muiden kuin käyttäjille mahdollisimman edullisten spektrojen, jalojen kivien ja hopeatarvikkeiden parissa.
Palveluksessanne jälleen mahdollisimman pian.
- Asta (ex-Luxonia)
Palveluksessanne jälleen mahdollisimman pian.
- Asta (ex-Luxonia)