OT-löpinää vol. 3

Yleistä keskustelua koruharrastuksesta: korujen suunnittelusta, väreistä, mitoituksesta jne. - eli niistä koruharrastukseen liittyvistä aiheista, joille ei ole omaa osiotaan. Myös jäsenesittelyt kuuluvat tähän osioon.

Moderators: Cattleya, Muikku, Eowyn, inkku, Henna

Locked
User avatar
Asta
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 3831
Joined: Tue May 01, 2007 21:55
Lasku: 5
Location: Oulu

Tällainen päivä taas!

Post by Asta » Sat Sep 15, 2007 22:15

Heips!

Asiasta kymmenenteen: tänään klo 17.50 hajosi jääkaappipakastin. Miesväki oli saanut päähänsä sulattaa pakastimen jäät ja kun eivät jäät heti irronneet, otettiin puukko avuksi. Siinä vaiheessa kun minut karjuttiin paikalle, freoni suihkusi iloisesti sihisten reiästä.
No, miesihminen karjui, että äkkiä kaikki tamineet päälle ja vauhdilla kodinkonekauppaan, viikonloppu menossa ja ruoat happanee maanantaihin mennessä. Minä vaan seisoin kuin tatti paikallani ja hoin, että ei ehdi Ouluun kymmenessä minuutissa, ei ehdi, ei ehdi. Soitin sitten isälleni, että onko freoni vaarallista kun sihinäkin oli jo loppunut. Hän sanoi, että ilmastolle on, mutta ei luultavasti sen kummempaa. Avasin kaikki ovet ja ikkunat kuitenkin ammolleen, varmuuden vuoksi. Ja sattuipa niin, että vanhemmat olivat kesällä vaihtaneet jääkaappia, kun ajattelivat, että uusi kaappi kuluttaa vähemmän sähköä, joten kaiken maailman mutkien jälkeen meillä on nyt uusvanha jääkaappipakastin paikallaan ja ruoat kylmenemässä. Illalla jouduttiin syömään paljon jäätelöä, kun kaikki pakastimen jäätelöt olivat sulahtaneet sen verran, että ei voinut uudelleen jäädyttää. Että on täysi olo!
:shock:
Ja otin kiltisti syyt niskoilleni tästä nujakasta. Vanhempani olettivat automaattisesti, että minähän sitä tietämättömyyttäni olen mennyt kaappia puukolla puhkomaan. Minä vaan hymyilin ja sanoin, että kyllä tämä kokemus oli opettava ja ensi kerralla en käytä mitään puukauhaa kovempaa.
:D
Enkä ehtinyt tehdä työhommia illalla, sorpat, mutta löysin aivan iki-ihku-upeita helmiä maailmalta! Menee varmaan ikä ja terveys, ennen kuin niitä saadaan Suomeen, mutta hyvää kannattaa odottaa!
:jippii:
"To see a world in a grain of sand
and heaven in a wild flower,
Hold infinity in the palm of your hand
and eternity in an hour."
William Blake
User avatar
Pätkä
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 835
Joined: Wed Jan 10, 2007 15:39
Lasku: 5
Location: Pori

Re: höh!

Post by Pätkä » Sat Sep 15, 2007 22:33

Anne wrote:
Pätkä wrote:sitruunahapoke
Mä oon ihan kauhee pilkun viilaaja tässä taas, mutta happo ja hapoke eivät ole synonyymejä. Kyseessä kai oli siis kuitenkin sitruunahappo? :D
Juu tosi on! Pussissa lukee: viinin hapote. Ja siinä sisältö: Sitruunahappo E330.
User avatar
Nunnuli
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 14785
Joined: Mon Jan 22, 2007 8:20
Lasku: 5
Location: Turku
Contact:

Post by Nunnuli » Sat Sep 15, 2007 23:48

Asta, anna niille pojille ensi kerralla käteen suihkupullo, jossa on tulikuumaa vettä. Siitä sellainen terävä suihku päälle, niin voivat kuin laserilla leikata jäätä pois. Sen terävämpää asetta ei kannata pitää esillä.
"Concordia parvae res crescunt, discordia maximae dilabuntur." Eli.. Sovulla pienet asiat kasvavat, eripuralla suuretkin hajoavat.
User avatar
Pätkä
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 835
Joined: Wed Jan 10, 2007 15:39
Lasku: 5
Location: Pori

Post by Pätkä » Sat Sep 15, 2007 23:50

Iso kattilallinen kuumaa vettä ja kansi/ovi kiinni vähäksi aikaa niin jo nopeutui sulaminen. Fööni on kans hyvä!
User avatar
Asta
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 3831
Joined: Tue May 01, 2007 21:55
Lasku: 5
Location: Oulu

Post by Asta » Sun Sep 16, 2007 0:05

Hyviä neuvoja! Minä en tiedä, mitä kaikkea he olivat yrittäneet ennen puukkoa. Ainakin kuumaliimapistoolin bongasin jääkaapin vierestä! :D
Pojat on poikia!
"To see a world in a grain of sand
and heaven in a wild flower,
Hold infinity in the palm of your hand
and eternity in an hour."
William Blake
User avatar
Nunnuli
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 14785
Joined: Mon Jan 22, 2007 8:20
Lasku: 5
Location: Turku
Contact:

Post by Nunnuli » Sun Sep 16, 2007 4:45

:jippii: Yön saldona ruoriketju kaulalle valmis!
"Concordia parvae res crescunt, discordia maximae dilabuntur." Eli.. Sovulla pienet asiat kasvavat, eripuralla suuretkin hajoavat.
Varpunen
löytänyt aidot helmet
Posts: 254
Joined: Mon Mar 19, 2007 19:23
Lasku: 5
Contact:

Post by Varpunen » Sun Sep 16, 2007 8:22

Onneksi olkoon Nunnuli :wtg:
Nukutko muuten koskaan :shock:
...ihailee muiden tekemisiä....
User avatar
kaisa-maisa
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 2053
Joined: Mon May 29, 2006 16:38
Lasku: 5
Location: Lappeenranta

Post by kaisa-maisa » Sun Sep 16, 2007 10:56

Varpunen wrote: Nukutko muuten koskaan :shock:
Nunnuli on aina töissä :lol: Ainakin luulisin niin, että oli viimekin yönä..
Piitu
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 1012
Joined: Mon Jul 03, 2006 21:24
Lasku: 5
Location: Oulu

Post by Piitu » Sun Sep 16, 2007 15:33

Kuka sitä yöllä nukkuis... korujahan sitä pitää tehdä :D
Ja aamulla silmät punaisena toimitaan näin 8)

Pesin eilen illalla mv-helmiä, MOP-helmiä ja kivihelmiä jotka tulivat FMG kimpasta. Suurin osa nauhoista pötkötteli keittiön työpöydällä puhtoisina ja kiiltävinä. Viimeisiä kun pesin niin mies kysyi: mitä teet? Vastasin: pesen helmiä.... (niitä taisi olla siinä esillä tuommoiset 20 nauhaa)

Meni puoli tuntia ja hipsin alakertaan katsomaan länkkäriä.
Mukanani oli tarjotin jossa kymmenisen erilaista helmilaatua ja metallihelmiä sekä pätkä vaijeria, tarkoituksenani suunnitella korua.
Rakas mieheni tuumasi siinä aikansa kommentoituaan yritelmiäni: eikös sulla ole aika vähän noita helmiä, pitäsköhän sun tilata lisää? Pokkana. Olin aivan :shock: enkä tiennyt oliko hän tosissaan vai mitä. Juurihan hän oli nähnyt ne 20 nauhaa. Noh. Otin sen kyllä ihan tosissaan :wink: Helmikaupat varokaa :lol: I'm coming!
Paras lahja jonka voit antaa on aika.
User avatar
Nunnuli
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 14785
Joined: Mon Jan 22, 2007 8:20
Lasku: 5
Location: Turku
Contact:

Post by Nunnuli » Sun Sep 16, 2007 16:21

Huomenta. Nukunhan minä päivisin jos olen töissä öisin. Yö on luomisen kannalta sitä parasta aikaa. Edellisyönä en kerennyt mitään (muuta kuin monistamaan nuotteja isot kasat), mutta viime yönä tosiaan tuli Ruori. Oli aivan tajuttoman helppoa ja kun pelkäsin, että lenkit lentelevät pitkin arkiston seiniä kun hermot menee. Hmm.. menenkin laittamaan kuvan tuonne...
"Concordia parvae res crescunt, discordia maximae dilabuntur." Eli.. Sovulla pienet asiat kasvavat, eripuralla suuretkin hajoavat.
User avatar
inkku
Moderaattori
Posts: 1833
Joined: Sun Oct 01, 2006 13:34
Oikea käyttäjä: Olen
Lasku: 18
Location: Akaa
Contact:

Post by inkku » Mon Sep 17, 2007 13:37

Täällä on sitten kunnon syysmyrsky päällä. Juuri parahiksi kun miekkonen päätti pitää viimeisen kesälomaviikkonsa. :rofl: No, tämä on juuri sellainen ilma että on mukava pysyä neljän seinän sisällä ja näperrellä. ;)
Meissä jokaisessa asuu pieni harakka. ;)

:·:*¨¨*:·.·:*¨¨*:·:*¨¨*:·.·:*¨¨*:·:.·:*¨¨*:·:

http://ink-ku.vuodatus.net
Helmiliina
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 1898
Joined: Sat Mar 03, 2007 1:24

Post by Helmiliina » Mon Sep 17, 2007 17:56

.. täällä on varmaan sitten tyyntä myrskyn edellä.. ainakin melkein :wink: ..
User avatar
anzu
sijoittaa jalokivilaatuun
Posts: 5970
Joined: Fri Mar 31, 2006 10:00

Post by anzu » Mon Sep 17, 2007 18:02

Tääl tullu vaakasuoras vettä koko päivän ja tuullu ihan perkeleesti! Yritin tuota kimppatilausta tehä, niin nettiki napsu poikki koko ajan. :(
-anzu
User avatar
ansku
hamstraa hopeahelmiä
Posts: 113
Joined: Thu Mar 09, 2006 19:58
Lasku: 5
Location: Helsinki
Contact:

Post by ansku » Mon Sep 17, 2007 18:37

On ollut muuten upea päivä. Meillä oli työporukan kanssa ulkoilupäivä ja vietimme sen Inkoon Dagerbyssä vaahtoavan meren edustalla kävellen. Tietenkään sillon ei ole kameraa esilla kun sitä tarvisi. Meitä kohti lensi mereltä merikotka! sitä näkyä ei ihan heti unohda. Matkaan lähti myös kassillinen karvalaukkuja.

Illan kruunasi paketti, jossa oli janelta tilaamani ihkut lamppuhelmet :palvoo: :drool: :jippii:
User avatar
Muikku
Moderaattori
Posts: 4078
Joined: Thu Apr 19, 2007 20:36
Lasku: 5
Location: Etelä-Karjala
Contact:

Post by Muikku » Mon Sep 17, 2007 21:13

:D Vettä tulee vaakaan täälläkin ja tuulee, muttei liian kovaa, koirien kanssa käytiin lenkillä sänkipellolla ja kengän alla lotinaa. Nam! Tarpeeksi vitamiineja niin syksystäkin nauttii (niin ja kunnon ulkoilukamppeet tietty). Odottelinkin kovasti että puivat pellot, pysyvät karhut kauempana.
Locked