En voi sanoa, että joulukuun 18. aamu valkenee hopeisena, mutta ehkä päivä ehtii hetken hopeoida ennen pimeyden laskeutumista.
Päivän koruluukun omatekoisuusprosentti on pieni: vain simppeli ketju on itsepunottua. Loppu on tarttunut mukaan maailmalta.
Ryhdyin aikoinaan keräämään pieniä sterlinghopeisia maskotteja. Kokosin niitä paksuun panssariranneketjuun, mutta ketju oli ranteeseeni liian iso ja tipahti pois, jos käänsin käden alaspäin. Koru lojui vuosikaudet korulaatikossa käyttämättömänä, kunnes lopulta oivalsin, että äkkiäkös minä tähän punon sopivan ketjun itse.
Mutta kuten yleensä käy, ei tule takkia vaan liivi tai tuluskukkaro. Tällä kertaa rannekoru piteni nilkkakoruksi. Myönnän: ei käyttökelpoisin nilkkakoru edes kesällä, sillä maskottien ulokkeet takertuvat kaikkeen mahdolliseen, mutta koru helisee kävellessä iloisesti.
Millisestä hopealangasta punottu muinaisketju ynnä 24 pientä hopeariipusta pianosta kirjekyyhkyyn ja pelikorteista purjelaivaan. Oma suosikkini näkyy etualalla: "90% angel".
Mä luulen, että se mykistyy jo tuostakin siinä määrin, että mä saan väkerrellä korujani rauhassa ainakin puoli vuotta ennen kuin sille tulee uudemman kerran mieleen kertoa käsityksiään siitä, mikä määrä koruja on tarpeen naisihmiselle. 
.
