Luistelussa en koskaan mikään "mestari" ollut, siis en voittanut miltei koskaan kultaa kilpailuissa.. Muuten sujui hyvin, sain jopa nuori lupaus -kannustuspalkinnonkin.

Meitä oli ihan muutama samanikäistä siihen aikaan, jotka luistelua harrasti. Lopulta kävi niin, että uusia nuoria harrastajia tuli yhä lisää, ja valmentaja siirtyi valmentamaan lähinnä heitä. Kai me sitten oltiin jo niin "isojakin" että piti itse osata treenata. Eipä ollut paljoa motivaatiota siihen...kun tuntui että tarvitsen jonkun ns. kannustamaan viereen, kuin että piti itse potkia itsensä tekemään harjoituksia. Ei sen ikäisenä vielä osannut.
Minua kyllä harmittaa, että lopetin. Toisaalta silloin kolme vuotta sitten oli muutenkin hyvin raskasta aikaa myös henkisesti... joten harkoissa käyminen vaan jäi. Tiedän että yksi luistelijaystäväni jatkoi harrastusta, ja nyt hän on todella hyvä, käy ihan ulkomaillakin kilpailuissa. Ja pärjää hyvin. Mutta mitäpä sitä jossittelemaan.

Itse siis miellän harrastukseni lähinnä niin, että harrastan jotain koska pidän siitä ja se pitää minut kunnossa, niin henkisesti kuin fyysisesti. En ymmärrä miksi aina pitäisi tavoitella kultamitaleja ja voittoa. Usein harrastukset ovat parasta ihan muuten vain.
